Malliainesta

http://l-o-v-e-r-d-o-s-e.blogspot.com

Vein tuonne kaikki viime aikojen blogimerkinnät (joita on kertynyt syyskuusta alkaen noin 400). Kyllästyin siihen että minulla on miljoona blogia ja päätin pistää yhden isomman blogioperaation pystyyn. Koitan nyt jatkaa sinne kirjoittelua! Seuratkaa ihmeessä jos kiinnostaa. Postailen sinne juttuja laihdutukseen ja ihan normielämään liittyen, sekä tietty reippaasti thinspoa! :) Tai ainakin se olisi tavoitteeni.

Pehmoiset kissat, kauniit vaatteet ja mannapuuroa (141kcal). Ihan jees fiilis taas. Ei tullut aamuisesta viiltelysessiostakaan ihmeempää morkkista eikä häiritse sekään että on musta joulu. Kaikki tuntuu taas ihan normaalilta ja rauhalliselta. Kunpa koko päivä olisi yhtä hyvä. :)

Virtsatientulehdus. Se kipu on ihan sietämätön. Tuntuu että on ihan julmettu kusihätä mutta mitään ei tule ulos vaikka kuinka yrittäisi. Yrität epätoivoisesti keksiä keinon jolla saat itsesi kusemaan. Juot vettä kunnes tuntuu että vatsasi halkeaa ja vihdoin rakkosi toimii.
Kuvittele se kipu henkisenä. Rintaa puristaa ja vihaat itseäsi enemmän kuin mitään muuta mutta itku ei vain tule vaikka kuinka yrittäisit vääntää. Yrität epätoivoisesti keksiä keinon jolla saisit itsesi itkemään. Viet terän ihollesi ja viillät. Se tunne valuu sinusta ulos ja kipu helpottaa.

Äitisi katsoo sinua kuin jotain haisevaa, viemäristä löytynyttä klimppiä kun huomaa uudet viillot käsivarsillasi. Inho, sääli ja pettymys, kaikki kuvottavana sekoituksena hänen katseessaan. Tahtoisit vajota maan alle. Eilen hän sanoi "Ole vain oma itsesi". Nyt olet. Näytät todellisen minäsi ja hän tuomitsee sinut. Tuomitsee sinut heikoksi ja vaikeaksi ihmiseksi. Friikiksi.

Entä jos viiltely on ainoa keino selvitä päivästä toiseen tappamatta itseäsi? Tekisitkö sitä edelleen läheistesi epäsuosiosta huolimatta? Selviytymisvietti ottaa vallan, ja jatkat viiltelyä. Rumat katseet eivät lopu. Jokainen mulkaisu ja pettymyksen kuorruttama sana saa sinut vihaamaan itseäsi entistä enemmän ja viillät uudelleen silkasta syyllisyydentunteesta.


Tervetuloa elämääni.

Mua ei juuri nyt vittuakaan kiinnostaisi lopettaa viiltelyä. Jos on koskaan kiinnostanutkaan. Arvet on ihania, veri on ihanaa... Ainoa mitä mä en kestä on mun läheisten ininä siitä että viiltelen. Vittu eiköhän se ole ihan mun oma asia mitä keholleni teen jos se kerran tuntuu hyvältä ja helpottaa ahdistukseen. En mä viiltele tappaakseni itseni, mä viiltelen pysyäkseni hengissä.

"Tunnen kipua, siis olen." -Minä

Hermostuttaa ja kaloriahdistaa aivan saatanasti. Kytätään tosiaan tässä kinkkua mutsin kanssa ja juodaan vähän. En muistanutkaan miten perseestä on olla vielä selvin päin silloin kun toinen on kännissä. Pitääpä kiskoa tota viiniä aikamoista tahtia.

Vitutus on taas ihan huipussaan. Ahdistaa ja oksettaa ihan helvetisti ja haluaisin viiltää mutta en voi. Ei ole mitään millä viiltää.

Piti taas tolkuttaa itselleen että on turha ottaa murhetta muiden ongelmista kun en niihin pysty kuitenkaan vaikuttamaan. Ja oon kuitenkin sitä mieltä että jokainen on loppupeleissä vastuussa omista jutuistaan. Ainahan mä olen valmis kuuntelemaan ja neuvomaan parhaani mukaan mutta olen myös sellainen että imaisen muiden fiilikset tosi herkästi itseeni ja se jos mikä on hanurista.

Kyllä tää tästä kun vaan keksii itselleen koko ajan jotain pientä tekemistä ja silleen. :)

Aamupaino nyt 74,6, aamukahvi maistui harvinaisen hyvältä, kissat on söpön unenpöpperöisiä... Ja silti mua ahdistaa. Tunnen itseni taas jotenkin liian isoksi ja kömpelöksi, oikein kunnon sotanorsuksi. Tekee mieli viiltää ja oksentaa ja olla syömättä. En jaksaisi millään lähteä Hyvinkäälle mutta on vähän pakko kun pitää saada pari joululahjaa toimitettua ja postit haettua. Äänet päässä kuuluu koko ajan kovempina ja vihaisempina enkä pääse niistä millään eroon. On niin paha olla että sattuu. Haluaisin vain kadota.