Malliainesta

http://l-o-v-e-r-d-o-s-e.blogspot.com

Vein tuonne kaikki viime aikojen blogimerkinnät (joita on kertynyt syyskuusta alkaen noin 400). Kyllästyin siihen että minulla on miljoona blogia ja päätin pistää yhden isomman blogioperaation pystyyn. Koitan nyt jatkaa sinne kirjoittelua! Seuratkaa ihmeessä jos kiinnostaa. Postailen sinne juttuja laihdutukseen ja ihan normielämään liittyen, sekä tietty reippaasti thinspoa! :) Tai ainakin se olisi tavoitteeni.

Pehmoiset kissat, kauniit vaatteet ja mannapuuroa (141kcal). Ihan jees fiilis taas. Ei tullut aamuisesta viiltelysessiostakaan ihmeempää morkkista eikä häiritse sekään että on musta joulu. Kaikki tuntuu taas ihan normaalilta ja rauhalliselta. Kunpa koko päivä olisi yhtä hyvä. :)

Virtsatientulehdus. Se kipu on ihan sietämätön. Tuntuu että on ihan julmettu kusihätä mutta mitään ei tule ulos vaikka kuinka yrittäisi. Yrität epätoivoisesti keksiä keinon jolla saat itsesi kusemaan. Juot vettä kunnes tuntuu että vatsasi halkeaa ja vihdoin rakkosi toimii.
Kuvittele se kipu henkisenä. Rintaa puristaa ja vihaat itseäsi enemmän kuin mitään muuta mutta itku ei vain tule vaikka kuinka yrittäisit vääntää. Yrität epätoivoisesti keksiä keinon jolla saisit itsesi itkemään. Viet terän ihollesi ja viillät. Se tunne valuu sinusta ulos ja kipu helpottaa.

Äitisi katsoo sinua kuin jotain haisevaa, viemäristä löytynyttä klimppiä kun huomaa uudet viillot käsivarsillasi. Inho, sääli ja pettymys, kaikki kuvottavana sekoituksena hänen katseessaan. Tahtoisit vajota maan alle. Eilen hän sanoi "Ole vain oma itsesi". Nyt olet. Näytät todellisen minäsi ja hän tuomitsee sinut. Tuomitsee sinut heikoksi ja vaikeaksi ihmiseksi. Friikiksi.

Entä jos viiltely on ainoa keino selvitä päivästä toiseen tappamatta itseäsi? Tekisitkö sitä edelleen läheistesi epäsuosiosta huolimatta? Selviytymisvietti ottaa vallan, ja jatkat viiltelyä. Rumat katseet eivät lopu. Jokainen mulkaisu ja pettymyksen kuorruttama sana saa sinut vihaamaan itseäsi entistä enemmän ja viillät uudelleen silkasta syyllisyydentunteesta.


Tervetuloa elämääni.

Mua ei juuri nyt vittuakaan kiinnostaisi lopettaa viiltelyä. Jos on koskaan kiinnostanutkaan. Arvet on ihania, veri on ihanaa... Ainoa mitä mä en kestä on mun läheisten ininä siitä että viiltelen. Vittu eiköhän se ole ihan mun oma asia mitä keholleni teen jos se kerran tuntuu hyvältä ja helpottaa ahdistukseen. En mä viiltele tappaakseni itseni, mä viiltelen pysyäkseni hengissä.

"Tunnen kipua, siis olen." -Minä

Hermostuttaa ja kaloriahdistaa aivan saatanasti. Kytätään tosiaan tässä kinkkua mutsin kanssa ja juodaan vähän. En muistanutkaan miten perseestä on olla vielä selvin päin silloin kun toinen on kännissä. Pitääpä kiskoa tota viiniä aikamoista tahtia.

Vitutus on taas ihan huipussaan. Ahdistaa ja oksettaa ihan helvetisti ja haluaisin viiltää mutta en voi. Ei ole mitään millä viiltää.

Piti taas tolkuttaa itselleen että on turha ottaa murhetta muiden ongelmista kun en niihin pysty kuitenkaan vaikuttamaan. Ja oon kuitenkin sitä mieltä että jokainen on loppupeleissä vastuussa omista jutuistaan. Ainahan mä olen valmis kuuntelemaan ja neuvomaan parhaani mukaan mutta olen myös sellainen että imaisen muiden fiilikset tosi herkästi itseeni ja se jos mikä on hanurista.

Kyllä tää tästä kun vaan keksii itselleen koko ajan jotain pientä tekemistä ja silleen. :)

Aamupaino nyt 74,6, aamukahvi maistui harvinaisen hyvältä, kissat on söpön unenpöpperöisiä... Ja silti mua ahdistaa. Tunnen itseni taas jotenkin liian isoksi ja kömpelöksi, oikein kunnon sotanorsuksi. Tekee mieli viiltää ja oksentaa ja olla syömättä. En jaksaisi millään lähteä Hyvinkäälle mutta on vähän pakko kun pitää saada pari joululahjaa toimitettua ja postit haettua. Äänet päässä kuuluu koko ajan kovempina ja vihaisempina enkä pääse niistä millään eroon. On niin paha olla että sattuu. Haluaisin vain kadota.

Eli lopetettiin nyt se säätö Hanan kanssa. Ehkä hyvä niin loppujen lopuksi. Ahdistaa ihan perkeleesti vaikka tiedän ettei periaatteessa pitäisi (ei siitä olisi varmaan mitään tullut)... Mutta juu, onhan se aina niin että tuommoisista tulee paha olo vaikka miten yrittäisi järkeillä itsensä ulos siitä ahdistuksesta.

En tiedä mitä tekisin Hanan kanssa. En yhtään. Kun tuntuu että se suuttuu mulle maailman pienimmistä asioista... Mä en tiedä kestänkö mä sitä pidemmän päälle vaikka kuinka haluaisin. Rakastan sitä tyttöä, mutta tää kaikki on vaan mennyt niin saatanan vaikeaksi kun se on siellä kaukana. Vihaan tätä välimatkaa. Vihaanvihaanvihaan.

Tavallaan haluaisin että noi arvet haalistuisi pian, mutta toisaalta se taas pelottaa.. Usein kun mun käsi näyttää liian puhtaalta, tulee himo viiltää uudelleen. Mutta toivottavasti ei tällä kertaa. Jaksan vaan unelmoida siitä että joskus mun käsi näyttää taas normaalilta.

 

Halusin tähän blogiin vähän pehmoisemman ja rauhallisemman fiiliksen niin mikäs siinä - isketään pilviä taustalle niin rentous on taattu! :D

Mä en oikein taas tiedä mikä mua ahdistaa. Jotenkin se on tää et tää mun paranemistehtävä tuntuu niin saatanan vaikealta ja isolta jutulta. Tavallaan uskon että pystyn siihen, mutta toisaalta taas tuntuu että se tulee olemaan niin saatanan hankalaa... Vähän pelottaa. Tähän asti on mennyt ihan hyvin, en oo viillellyt neljään päivään ja silleen... Mutta ajatukset Anasta meinaa koko ajan pukata takaisin. Jotenkin se ei oo enää edes siitä kiinni ettenkö tykkäisi kropastani tai itsestäni, vaan siitä että en vaan halua syödä. Oon miettinyt että onkohan mulla edes ollut kunnon syömishäiriötä missään vaiheessa kun oon kuitenkin tuntenut oloni ison osan ajasta ihan seminätiksi. Mitä nyt niiden ahdistuskohtausten iskiessä.

Anygays. Nyt on silleen jees olo että kissa pörrää tässä vieressä, rekisteröidyin juuri eräälle uudelle wiccafoorumille ja silleen. Ihan hyvä käydä muillakin sivuilla kuin joillain mielenterveyteen liittyvillä. Saa muuta ajateltavaa. Tuntui ihan kivalta löytää tuollainen pikkuyhteisö täältä netin syövereistä. :)

Poistin kaikki turhat Anapaskamerkinnät. En halua ylimääräisiä triggereitä tähän blogiin.

Tähän mennessä olen syönyt 801kcal (pääsin kuin pääsinkin näin isoihin lukuihin ihmeempiä ahdistumatta!), eli saan syödä vielä 99kcal tänään. :) Ajattelin huitaista nukkumaan mennessä nassuuni vielä pari mandariinia niin sitten on 900 kutakuinkin kasassa. :3

//EDIT: Oho, ilmeisesti noi kalorit onkin tarkoitettu niin että syödään KOKONAISUUDESSAAN esim se 900kcal/päivä eli ei nettokalorit. Hupsista. :D Tai ainakin niin näkyy monet tekevän. No mä teen niin että tähtään siihen että syön päivän aikana sen verran mitä ohjeissa sanotaan mutta ei kuole jos menee yli jos olen liikkunut.

Taas nää mun mielipiteet Anailusta ja muusta heittelee niin paljon ettei mitään rajaa. On se nyt kyllä niin että oikeasti onnellinen ja terve elämä on alkanut houkuttaa hetki hetkeltä enemmän vaikka ajatus yli tuhannesta kalorista päivästä tuntuu edelleen helvetilliseltä. :/ Mutta pakko kai se on yrittää jos mä tästä meinaan tervehtyä.

Potkaisen siis käyntiin Healthy skinny girl dietin, joka menee seuraavasti:

Noi luvut näyttää ihan mahdollisilta vetää päivän aikana. :P Hankalaa tulee varmasti olemaan mutta mun on pakko saada tää kroppa toimimaan kunnolla ja oikeasti laihtumaan. Kun ei se paino ole enää tolla pelleilyllä tippunut niin turha sillä on enää kroppaansa tuhota enempää.

Muotoja, värejä, kuoseja, tekstuureja... ah. <3 Avainsana on ainakin minun mielestäni kontrasti. Vaikkapa juuri tuossa ylläolevassa kuvassa pillipöksyt ja iso takki ja asusteet. Siinä on jotain mielettömän kiehtovaa ja suloista. :) Samoin kuin esimerkiksi yhdistelmässä lyhyt pitsimekko + nahkatakki. Joskus voi yhdistellä jotain maailman randomeimpia asioita ja saada sen näyttämään silti fiksulta ja toimivalta kokonaisuudelta. Itse en ehkä yhdistäisi enempää kuin kolmea väriä per asukokonaisuus, tai kolmea eri kuosia. Mutta voisin kyllä mainiosti vetää niskaani mikroshortsit ja mummon villapaidan. Ja sitten vaikka siihen villapaitaan sopiva rusetti hiuksiin niin OI! <3

Ääk, tää on aihe josta en koskaan kyllästy puhumaan mutta jota kukaan ei oikeasti jaksa kuunnella. En oikein tiedä miksi, mutta olen aina ollut ihan ihmeellisten vaateyhdistelmien palvoja. :D

796-330=466kcal :) Ja juon varmaan vielä pari lasillista viiniä tänään niin siitäkin tulee sitten jotain. Nyt on kiloklubin mukaan sopivassa suhteessa rasvoja, protskuja ja hiilareita.

Käytiin mutsin kanssa kaupoilla ja saatiin tuhlattua kissa-asioihin ja ruokaan yhteensä 280e. Eipä oo jääkaappi ollut noin täynnä PITKÄÄN aikaan. :D

Saisi se Anipöö tulla jo, kamala ikävä! En ole nähnyt sitä puoleen vuoteen.

Sadepisarat ihollani ovat kuin luontoäidin kosketuksia, ja sateen ropinan lomassa kuulen sanat "Kaikki järjestyy".

Nyt siivoamaan ja sitten kauppaan. Sitten taas kotiin peuhaamaan kissojen kanssa, ja Ani tulee varmaan kylään jossain vaiheessa iltaa. Revin taas iloni näistä pienistä arkisista asioista. Mutta sitähän elämä on. Otetaan ilolla vastaan pienetkin asiat ja ahdistusmöröille sanotaan että niitä ei kaivata.

Minun on turha tuntea syyllisyyttä - koska en ole syyllinen.
Minun on turha tuntea itseni rumaksi - koska en ole. Ja vaikka olisinkin, sillä ei olisi väliä jos minulla olisi ystäviä jotka näkisivät ulkokuoreni läpi. 
Minun on turha jäädä vellomaan menneisyydessäni - sitä ei enää ole, se on olemassa vain mielessäni ja muistoissani. Se ei enää uhkaa minua.

Tiedän sen tunteen, kun tuntuu ettei mikään mene putkeen ja kaikki ponnistelu on turhaa. Tiedän, miltä tuntuu kun haluaisi vain huutaa niin kovaa että keuhkoihin sattuu, kirota koko maailma alimpaan helvettiin. Sen, kun mikään ei tunnu oikealta tai sopivalta. Sen, kun on hukassa itsensä kanssa ja päänsä vankina.

Mutta voin esitellä sinut ystävälleni toivolle. 

Pieni aamuahdistus pukkaa päälle. Söin äsken mysliä jugurtilla. Sitä oli yllättävän vaikeaa saada alas. Mutta meni kuitenkin. Nyt se tosin yrittää pyrkiä takaisin ylös. En perkele päästä. Aamupaino oli 75,6, eli aika samoissa kuin eilen.

Tää on taas näitä päiviä kun kaikki tuntuu erityisen raskaalta. Mutta ainakin nyt olen päättänyt taistella tätä kaikkea vastaan. Se on jo iso askel. Ja perkeleen vaikea askel. Ja juuri nyt en ole ihan sataprosenttisen varma olenko edes valmis tähän. Mutta se on taas näitä vinksahtaneita ajatuksia. Aina on valmis elämään.

938-660=378kcal

Eli tänään vielä kalorillisesti liian vähän plussalla. Mutta ei kai siihen kuole kun olen kuitenkin määrällisesti syönyt paljon. Mutta niin kasvispainotteisesti että kaloreita on tullut todella vähän. Plus sitten tosiaan tuo kolme tuntia kävelyä josta tuli tuo -660kcal. Eihän mun mahaan MAHDU tuon enempää rehuja! :D

Toisaalta. Rehut - vitamiinit ja kuidut. Kana ja jugurtti - proteiinit. Salaatinkastike - rasvat. Ainoa ongelma ainakin kiloklubin mukaan on se, että olen tänään syönyt suhteessa liikaa tyydyttyneitä rasvoja enkä nimenomaan niitä kasvisrasvoja. Toisaalta, paistoin kyllä wokin rypsiöljyssä ja sitä meni aika reilu loraus. Eli luulisin ihan perusravintoarvojen olevan suhteellisen kohdallaan.

Hmmhmm. Tämähän on paljon mielenkiintoisempaa kuin pelkkien kaloreiden kyttääminen. Mä kyllä nauran jos mulle puhkeaa joku saatanan ortoreksia. :D Vaikka eihän se naurun asia ole.

Mitä on kauneus?

Kauneus on mielestäni voima, tietynlainen energia, joka säteilee ihmisestä. Jos tuntee olonsa hyväksi, mukavaksi ja sieväksi omassa kehossaan, kehonkieli on aivan erilaista kuin ihmisellä jolla on huono itsetunto. Itsevarmuus on mielestäni melko lailla rinnastettavissa kauneuteen.

Mielestäni terve ihminen on kaunis. Toisaalta, sairaskin ihminen voi olla kaunis - traagisen kaunis. Mutta enää en näe syytä tavoitella itselleni juuri tätä traagista "luukasakauneutta" jonka perään olin vielä aiemmin tänään niin kovasti. Koin jonkinlaisen... heräämisen? En tiedä miksi muuksikaan tätä sanoa.
Hauras kauneus on juuri sitä. Haurasta. Illuusio särkyy kovin herkästi, kun pääsee näkemään kuoren alle. Syömishäiriöinen tyttö voi olla ulkoisesti kaunis, mutta pystyykö hänestä ajattelemaan vielä samalla tavalla kun näkee hänet työntämässä sormin omaa, klimppistä oksennustaan suihkun pikkuisesta viemäristä alas? Tai kun hän itkee hiljaa, ja repii ihonsa auki ja vuodattaa ulos elämänvoimaansa? Onko niin väsynyt ihminen oikeasti kaunis?
Nykyään kovin moni kaipaa toisaalta juurikin tätä ah-niin-ihanaa inhorealismia elämäänsä. Rumia yksityiskohtia, jotka tekevät pienistä kauneuden pilkahduksista entistä häikäisevämpiä. Mutta se suloinen harha kestää vain hetken, ja pian kipu ottaa taas vallan ja kaikki sen hetken upeus painuu unholaan.

Oikeastaan kaikilla Pro Ana-sivustoilla olen tullut liiankin tutuksi sanan "täydellisyys" kanssa. Täydellisyyttä ei todellisuudessa ole olemassa maailmassa johon mahtuu vain tuskaa, kiloja ja kaloreita. Tuntuu että nämä tytöt - minä osittain mukaanlukien - nimenomaan pakenevat täydellisyyttä, niin absurdilta kuin se kuulostaakin. Kasvamisen - fyysisen ja henkisen - pelko on usein lamauttavan suurta. Tuntuu kuin olisi kahlittuna maahan, yhteen pisteeseen. Ruumis kuihtuu mutta todellista edistymistä ei tapahdu vaikka se illuusio lukujen pienenemisestä syntyykin.

Mielestäni juuri edistys on kauneutta ja täydellisyyttä. Että saavuttaa jotain oikeasti tavoiteltavan arvoista. Että oppii jotain. Nyt ajatus siitä, että sain kummallisen täyttymyksentunteen siitä että olin syönyt vähemmän kuin edellisenä päivänä, tuntuu etäiseltä. Enää se ei riitä minulle. Kaipaan jotain enemmän. Ansaitsen jotain enemmän. Kuten ihan jokainen muukin. Ihmiselle on luontaista kasvaa, oppia ja edistyä. Ja pitää parasta mahdollista huolta kehostaan ja mielestään kuin suinkin.
Kun keho voi hyvin, mielikin voi hyvin, ja toisin päin. "Kauneuden kierteeseen" on mahdollista päästä. Tai ainakin näin uskoisin. En ole vielä aivan varma.

Olen monesti yrittänyt parantua syömishäiriöstäni (EDNOS), mutta nyt vasta osaan ajatella näin kirkkaasti. Ennen syömään ryhtyminen tuntui tuskaiselta ja pakotetulta, mutta ei nyt. Nyt olen valmis tavoittelemaan oikeaa kauneutta - unelmieni toteutumista, itseni löytämistä ja rakastamista.

Tavoitteeni on oppia todella pitämään itsestäni ja ulkonäöstäni. Juuri nyt pidän kasvoistani, käsistäni, hiuksistani, jaloistani ja ennen kaikkea toiveikkuudestani.

Toivo on kaunista. Toivo on täydellistä. Toivo on se voima, joka saa meidät taistelemaan päivästä toiseen. Älkää ikinä kadottako sitä.

Hana, et tiedäkään miten mä haluan sinun olevan onnellinen. Et tiedäkään, miten paljon välitän sinusta. Tai no, kukas minä olen sanomaan mitä tiedät ja mitä et. :D
Pointti tässä on se, että olet
-Maailman kaunein tyttö
-Elämäni valo
-Ihana
-Pehmeä
-Täydellinen juuri tuollaisena.

Unelmoin siitä kun me joskus mummoina istutaan meidän talon kuistilla kiikkutuoleissa, luetaan wiccakirjallisuutta ja siteerataan parhaita paloja sieltä. Meillä olisi suloinen perhe, kissoja, koiria ja kaunis, yrteiltä tuoksuva koti. Puutarhassa kasvaisi Verenpisaroita ja Kuuliljoja, ja iso vanha tammi.

On niin ikävä että sattuu, mutta olen myös uskomattoman onnellinen siitä että minulla on sinut. En osaa ajatellakaan rakastavani ketään muuta kuin sinua.

Ja jos äidillä tai jollain muulla on sanottavaa tyyliin "Tuu jo takaisin sieltä pilvilinnoistas", voi pitää ne mölyt suosiolla mahassaan. Elämä ei ole mitään ilman unelmia. Koskaan ei pääse liikkumaan eteenpäin jos ei ole tavoitetta. Eiväthän junatkaan kulje vailla määränpäätä.

Kohtaan pelkoni silmästä silmään.
Kohtaan ne, jotka yrittävät hyppiä nenilleni, ja haistatan heille pitkät.
En enää sorru välittämään liikaa kenestäkään, joka ei ole sen arvoinen. Sen virheen olen tehnyt jo kerran jos toisenkin. Mutta en enää. Olen oppinut läksyni.

Tätä alfanaarasta ei alisteta tai kesytetä.
Aion olla villi ja vapaa, kuten Susi sisälläni.
Sellainen, joka olen aina sydämessäni ollut, vaikka en ole sitä aina itsekään muistanut.


Tänään

kuoriudun kotelostani ja lennän,


ulvon Kuuta sydämeni pohjasta,


tanssin Jumalattaren kanssa


ja rakastan itseäni
ja koko maailmaa.

Tein juuri herkkusieniä ja kasviksia chilikastikkeella ja kookoshiutaleilla. Pakko sanoa että tuli ihan järkyttävän hyvää. :) Voisi vielä huitaista nassuunsa vihreää teetä, vatsa kiittää. <3 Masuparka on joutunut viime aikoina tosi koville, tästä lähtien lupaan kohdella sitä extrahuolella. Koska ilman mun masua mähän en pärjää. :O

Olipa kerran tyttö joka päätti lopettaa viiltelyn. Oli viileä joulukuinen ilta. Tytöllä oli pihalle mennessään kädessään vanha mattoveitsensä, muovipussi ja painava vasara. Tyttö kääri mattoveitsen muovipussiin ja hakkasi sen vasaralla pirstaleiksi. Tyttö tunsi kummallista tyydytystä kuullessaan tuskansa rusahtelevan rikki vasaran alla.

Otsikko. Totta kuin se että mulla on flunssa. Siihen liittyen siis merkintä! Eli mitä muuta elämääni kuuluu kuin painonpudotus?

Tietenkin perhe, ystävät ja rakas, joita kunnioitan ja rakastan yli kaiken. He ovatkin suurin syy siihen, oman terveyteni lisäksi, miksi päätin yrittää parantua syömishäiriöstä ja siirtyä terveellisempään laihduttamiseen.

Äitini ja isäni erosivat vuonna 08, mutta minulla on suht läheiset välit molempiin - erityisesti äiti on minulle tärkeä tuki elämässäni. <3 Hän on viime aikoinaan joskus rasittavalta tuntuneella valituksellaan saanut minut tajuamaan kuinka järjettömän sairas olen välillä ollut vaikka olenkin ollut fyysisesti terve (flunssaa lukuunottamatta tietenkin, heh). Hän tukee minua kun minulla on vaikeaa, oli tilanne mikä hyvänsä. Tiedän että häneen voi luottaa, ja olen uskomattoman kiitollinen siitä että minulla on näin läheinen äiti. Monilla ei tällaista tilaisuutta ole.

Isäni on jokseenkin etäinen, mutta pohjimmiltaan tosi ihana. Hän ei aina ehkä ymmärrä minua niin hyvin kuin haluaisin, mutta hänestä huomaa kyllä että hän yrittää aina tukea minua parhaansa mukaan. Olen viime aikoina ollut hänelle vihainen ihan turhista asioista. Hänellä on ollut ihan tarpeeksi stressaavaa aikaa ilman minun vinkumisianikin. Hänen vaimonsa Su on myös mahtava, elämäniloisen tuntuinen tapaus vaikka en vielä häntä kovin hyvin tunnekaan. Mutta haluaisin oppia hänestä enemmän. :) Ja sitten on pikkuvelipuoleni Henry, jolle tahtoisin olla hyvä isosisko, oikein malliesimerkki. Haluan joskus, kun hän on isompi, kertoa hänelle vähän siitä miten olen voittanut mielenterveysongelmani (kuten aion voittaa!) ja että kaikki on mahdollista. Haluan katsoa Pokemonia hänen kanssaan ja pelata lautapelejä, ja vaikka pelata jalkapalloa kesällä! Olen viettänyt ihan liian vähän aikaa isäni perheen kanssa. Se on ehkä osasyy siihen miksi minulla ja isällä on mennyt joskus huonommin.

Toinen tärkeä sukulainen vanhempieni lisäksi on serkkuni Satu. Näin hänet tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, ja hän on ihanampi ihminen kuin muistin! Satu on kasvanut todella paljon ihmisenä. Muistan kuinka hän joskus kiusasi minua kun olimme pieniä, mutta tänään lähinnä nauraa hykertelin niille muistoille samalla kun katsoin kaunista ja kypsää nuorta naista edessäni. Hänen näkemisensä tänään vaikutti myös päätökseeni paranemisyrityksestä. Meillä oli Helsingissä niin mukavaa että se avasi silmäni sille miten hienoa elämä voi olla. Hänen seurassaan tunsin itseni normaaliksi. Söimme hyvää mutta todella terveellistä ruokaa, juttelimme niitä näitä ja kiertelimme kaupoilla. Kuulostaa ehkä teille yksinkertaiselta perjantaipäivältä, mutta minulle se oli täyttä luksusta. En hetkeäkään tuntenut oloani lihavaksi, rumaksi tai masentuneeksi kun olimme liikenteessä.

Minulla on MONIA tärkeitä ystäviä. Osa animepiireistä, osa internetistä, osa kavereiden kavereita, osa eri kouluista... Meitä on moneen junaan, mutta kaikki ystäväni ovat minulle yhtä rakkaita. Yhden haluaisin ehkä nostaa ylitse muiden, nimittäin Marikan. Olen monesti puhunut hänelle puhelimessa kun minulla on ollut paha olo, ja hän on aina omalla kickass-asenteellaan ja energisyydellään onnistunut piristämään minua, ja melkein voisi sanoa että pelastanut henkeni useammin kuin kerran. Olemme tunteneet toisemme vuoden 06 animeconista lähtien, jossa nukahdin pää hänen sylissään. :D Muita mainitsemisenarvoisia (ja varmasti monesti tässä blogissakin esille nousevia) nimiä ovat Susa, Heta ja Smirre. Susa on rakas ystäväni lukiosta, johon olen viime aikoina pitänyt ihan liian vähän yhteyttä. Hän on sielunsiskoni ja voisin kuolla hänen puolestaan. Heta piti minut pystyssä yläasteella kun sain paljon paskaa niskaani, ja olen hänellekin henkeni velkaa. Pohdin jo silloin monesti itsemurhaa (asia jota en ole sanonut kenellekään muulle kuin Hetalle ja terapeutilleni) mutta hän sai valettua minuun toivoa kaikkein synkimmälläkin hetkellä. Smirre on nyt muuten vaan rakas pikku höppänä! :D

Ja sitten on Hana, maailman ihanin tyttö. Tyttö jota voin sanoa rakastavani sydämeni pohjasta. Joskus olen ollut tästä melko epävarma, mutta en ole enää. Tahtoisin rakentaa unelmiani yhdessä hänen kanssaan enkä ikinä menettää tai satuttaa häntä. <3

Sitten pääsemmekin harrastuksiini, joihin lukeutuvat muunmuassa piirtäminen, manga ja anime, tv-sarjojen tiivis seuraaminen (Supernatural, House yms), armoton blogittaminen ja päiväkirjan pitäminen, kuntosalilla käyminen ja unelmointi 24/7.

Opin pitelemään kynää ja tekemään sillä viivaa paperille 2-vuotiaana. Sanon aina että sen jälkeen en ole siitä kynästä koskaan irti päästänyt, vaan se on kasvanut kiinni käteeni. En olisi oma itseni jos en piirtäisi ja kirjoittaisi. Nämä kaksi asiaa ovat niin kiinteä osa persoonallisuuttani että en osaa edes kuvitella elämää ilman niitä. Piirrän ja kirjoitan AINA. Oli fiilis mikä hyvänsä. Joskus käytän näitä keinoja purkaakseni ahdistusta, ja iloisena taas saan inspiraatiota ihan pienimmistäkin asioista. Piirrokseni ja kirjoitukseni ovat enimmäkseen omaelämänkerrallisia tai sitten ihan täysin fiktiivisiä. Haluaisin jotenkin näihin liittyvän ammatinkin joskus. Olisi hienoa työskennellä taidealalla, vaikka valokuvaajana tai kuvittajana. Olen myös harkinnut muotialaa. Olisi hienoa päästää luovuutensa valloilleen vaatteita suunnittelemalla ja käytännössä toteuttamalla.

Luen tosiaan myös paljon mangaa ja ihan perus romaanejakin (enimmäkseen fantasiaa, lemppareihini kuuluvat mm. Musta haltia-trilogia, Harry Potter ja Eragon). Joskus on ihanaa paeta arkisia murheitaan johonkin ihan muuhun maailmaan ja heittäytyä seikkailuun mielikuvituksensa siivittämänä. Samasta syystä lataan myös tv-sarjoja koneelle ja katselen niitä. Pitkällä sairaslomalla tulee todella usein aika pitkäksi ja mikäs sen parempaa ajantappoa kuin lukeminen tai sarjojen ja leffojen katsominen! :)

Uskonnostani haluaisin kertoa sen verran, että olen Wicca. Uskon, että on olemassa sekä Jumala että Jumalatar, mutta toisaalta he ovat myös yksi, universaali energia joka pitää koko maailmaa liikkeessä. He ovat minulle hyvin eläviä ja läheisiä, kuin toiset vanhemmat. Voinkin sanoa olevani Kuun ja Auringon lapsi. :) He ovat monesti näyttäytyneet minulle meditoidessani tai unissa ja tuoneet vastauksia minua askarruttaneisiin kysymyksiin ja valoa masennuksen keskelle. Uskontoni on yksi suuri tukipilarini. Kunnioitan luontoa sen koko moninaisuudessaan, ja haluaisin elää sen mukaisesti. Valitettavasti olen jonkin aikaa ollut niin huonossa kunnossa että olen hieman unohtanut arvoni, joihin kuuluu myös luonnonmukainen eläminen. Haluaisin ainakin kierrättää. Joskus olen tehnyt niin, että olen lenkillä käydessäni kerännyt roskia metsästä pussiin ja vienyt niitä roskikseen, ihan vain koska en kestä katsoa ihmisen turmelemaa luontoa. Minusta tuntuu että ihminen on ainoa eläin joka toimillaan jopa puolitietoisesti tuhoaa rakasta planeettaamme. Meidän pitäisi muistaa että tämä on kenties ainoa mahdollisuutemme elää ja pitää ympäristöstämme huolta, ja todistaa olevamme tämän kauniin planeetan arvoisia! Uskon myös henkiin, keijuihin, edellisiin elämiin ja vaikka mihin muuhun ehkä muiden silmissä hieman kummalliseen. Olen uskonut niin kauan kuin muistan. Se on minulle jotenkin täysin luonnollista ja järkevää, ja tuntuu hyvältä. Olen ylpeä uskonnostani mutta en kuitenkaan koe asiakseni käännyttää muita. Minulla ei ole oikeutta siihen. Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan, ja kaikille sama uskonto ei yksinkertaisesti sovi. En väitä että Wicca on ainoa tie Jumalan luo, enkä usko että mikään muukaan uskonto on. Uskontojen monimuotoisuus on minusta hieno asia, ja on surullista että uskonto on niin arka aihe nykyisin ja siitä syntyy niin paljon kiistaa ja jopa sotia.

Asiat, joita ihmisissä arvostan eniten, ovat
*Maalaisjärki
*Mielikuvitus
*Suvaitsevaisuus
*Hyväntahtoisuus.

Tähän lienee hyvä päättää tämä pienen romaanin mittainen blogimerkintä. :D

Hyviä puolia tässä päivässä:
+En ole syönyt liikaa.
+Serkkuni onkin ihanampi ihminen kuin muistinkaan. Meillä oli Helsingissä hengaillessa tosi mukavaa ja tuli liikuttuakin paljon.
+Huomasin aamulla että perseeni on kiinteytynyt vaikka en olekaan juurikaan laihtunut. Onhan siinä vielä selluliittiä mutta enää se ei ole NIIN löysä ja roikkuva kuin ennen! Nyt siinä on jopa muotoa!
+Söin tänään tosi terveellisesti. Kanasalaattia, jäädytettyä jugurttia (tai siis, vähän niin kuin jugurttipehmis, miksi sitä nyt kutsuisi. Vain yksi kahvila Suomessa vissiin myy sitä ja pakko sanoa että on PAKKO kokeilla tehdä sitä itse!) kiivillä ja kookoksella, soijajugurttia ja vihreitä papuja.
+Meikit onnistui kerrankin hyvin.
+Saan tänään valvoa blogittamassa vaikka kuinka myöhään koska on viikonloppu.
+Onnistuin lopettamaan syömisen yhden oksennuskerran jälkeen. Olin jo jääkaapilla ottamassa lisää safkaa, mutta paiskasin sen jääkaappiin ja karjaisin etten tarvitse sitä ja että se on paskaa. (<3)
+Äiti tulee vasta tunnin tai parin päästä kotiin, saan ihan rauhassa kasailla itseäni ja kirjoittaa.
+Isän vaimo oli tehnyt hyvää salaattia, maistoin sitä vähän. Sellaista tosi tulista thaisalaattia. En tunnistanut puoliakaan niistä ainesosista mutta hyvää se perkele oli! :D

Eli kyllähän näitä riittää. Äskeinen ahdistuskohtaus ja se että join pari breezeriä ja viiltelin vähän on olleet päivän ainoat huonot puolet. Kyllä mä täältä vielä nousen! Takapakkia tulee joskus kaikille, se on ihan hyväksyttävää. Mutta siihen on turha jäädä rypemään kun päivä on muuten mennyt näin hyvin.

Ajattelin ihan äidin, muiden läheisteni ja ITSENI iloksi tehdä niin että en enää vetäisi yhtäkään päivää miinuskaloreilla ainakaan. Että saisin edes VÄHÄN energiaa. Ja mielellään ei alle 500kcal päiviä, niin vaikeaa kuin se tuleekin olemaan. Tiedän ihan hyvin että laihdun tosi hyvin vaikka söisin tuhat kaloria ja vähän päällekin, kunhan muistan treenata ja katsoa MITÄ syön. :) Eli paljon vihanneksia, proteiineja, vitamiineja ja hyviä rasvoja.

En silti luovu tavoitteestani tulla langanlaihaksi. Nyt vain koitan ottaa edes hieman terveemmän lähestymistavan laihduttamiseen.

Eli lista tavoitteistani:
*Ei oksentelua vaikka ahmisinkin. Jos syön niin kannan myös seuraukset. Hampaani ovat alkaneet kärsiä oksentelusta.
*Ei miinuskaloripäiviä.
*Syön 500-1500kcal/päivä.
*Liikun reippaasti.
*Pidän huolta että saan kaikki tarvittavat ravintoaineet, toisin kuin tähän asti.
*VOITAN BULIMIAN...
...JA JOSKUS KOKO MUUN SYÖMISHÄIRIÖPASKAN...
...SAMALLA KUN LAIHDUN...
TERVEELLISESTI.

SAY NO TO PRO ANA AND PRO MIA. THIS IS NOT A LIFESTYLE!

Tuli vähän retro/vintagefiilis niin iskin huivin päähän, nätit vaatteet päälle ja meikit nassuun pitkästä aikaa. Nyt kehtais melkein mennä kaupungillekin!

Tsemppiä ja ihanaa päivää teille kaikille rakkaille!

"I was made for loving you baby, you were made for loving me... And I can't get enough of you baby, can you get enough of me?"